Menu

Blogi

sveitsi-98-of-256

Jungfrau – Alppien sydänmaita

Sveitsin hiihtomatkailu on ollut haasteiden äärellä kalliin franginsa johdosta. Matkaajia on kuitenkin piisannut, sillä moni on valmis maksamaan korkeasta laadusta, jota Sveitsissä saa, hiihtomatkan jokaisessa vaiheessa.

Osittain Sveitsin maine on ansaittu, osittain turha. Kaupasta saa ruokaa selkeästi Suomea halvemmalla, mutta tarjoiltuna se ylittää Lapin hinnat.
sveitsi-455-of-222
Huhtikuun alussa kävin Junfraun alueella isännöimässä toimittajaryhmää  Haslitalin, Wegnenin sekä Mûrrenin hiihtokeskuksissa. Reissun mahdollistivat Helly Hansen, Jungfraun alue, Volkl sekä Marker.

Haslitalissa pääsimme uuteen Reuti hotelliin, joka sijaitsi aivan hissiaseman vieressä. Tyylitaju ja käytännöllisyys löivät hotellissa sujuvasti kättä. Kaikki mihin katsoi, näytti tyylikkäältä ja laskijan tavaroille löytyi helposti kuivaus- ja säilytyspaikat. sveitsi-7-of-256Haslitaliin ei ole hissiyhteyttä alueen muista hiihtokeskuksissa. Linja-autoilla pääsee kätevästi vaihtamaan keskusta. Keskuksen vaihtaminen tulee ajankohtaiseksi, mikäli alueella on pidempään. Haslital on alueena pienehkö ja sen rinteet on laskettu päivässä. Toinen päiväkin siellä vielä kuluu, mutta sitten alue on nähty rinteiden osalta. Ajankohta ei enää suosinut rinnealueiden ulkopuolista laskemista, mutta joitain lupaavan näköisiä seiniä alueella oli, joita koluamalla olisi saanut lisäpäiviä alueelle. Maisemat kestävät kyllä katselua pidempäänkin

Hyviä oppaita löytyy  helposti. Meillä oli oppaana Christian Kerber, joka oli tosi miellyttävä persoona. Hän hurmasi ryhmän naiset kaivamalla gondolimatkalla repustaan itse ampumansa vuorikauriin savustettua lihaa ja viiltäen siitä tuhdit siivut jokaiselle. Jälkiruuaksi hän tarjosi vaimonsa tekemään juustoa, jonka raaka-aineena oli paikallisten lampaiden maito. Aivan taivaallista! sveitsi-80-of-256Haslitalin rinteet olivat leveät ja viettävät. Kuin luotu rinnehurjasteluun leikkaavilla suksilla. Kanssalaskijoita oli todella vähän, joten hurjastella sai kaikessa rauhassa. Rinteiden hyvä kunto suorastaan pakotti laskemaan taitotason rajoilla olevaa vauhtia.

Päivän päätteeksi siirryimme taksilla Mürreniin nousevalle gondolille. Mürren sijaitsee vuoriylängöllä, jonne pääsee vain gondolilla. Sijainti on pitänyt kylän turismin pienimuotoisena ja kylän hyvin aitona alppikylänä. Kylästä ylöspäin alkaa Mürrenin hiihtoalue. Gondolimatkan päätteeksi huomasimme hotellimme Alpenruhin sijaitsevan aivan gondolin yläaseman sekä hiihtoalueen hissien ala-aseman juurella. Voisi luonnehtia optimisijainniksi. Alpenruh on hyvin perinteinen alppihotelli, siisti ja kodikas. Ruoka sisälsi myös hiihtopäivän jälkeiset tärkeimmät mausteet, kalorit. menaiset-6-of-27Aamulla kävelimme kylän poikki juna-asemalle, josta jatkoimme alas Lauterbrunnenin kautta ylös Wengeniin. Juna-condoli-juna yhdistelmään kului noin tunti. Viimeisin junamatka oli vähän tuskainen, sillä juna oli tupaten täysi. Wengenissä järjestettiin samana päivänä kauden päättävät musiikkifestivaalit, jossa on noin 10 000 riehakasta musiikinystävää.

Jahka festariruuhkasta juna-asemalla selviydyimme, edessä oli todellinen laskijan karkkikauppa. Hissejä lähti moneen suuntaan ja rinteitä oli joka puolella. Lähdimme Jungfraun huipun suuntaan, jossa laskimme pilvisessä kelissä vauhdikasta rinnehurjastelua aina lounaaseen saakka. sveitsi-324-of-222Lounaasta kukkaro 20 euroa kevyempänä suuntasimme laakson toiselle reunalle. Jungfraun kuvauksellisuutta, ja hailakasti pilvien läpi sävyjä luonutta aurinkoa hyödyntäen, pidimme pienen kuvaussession. Muutaman onnistuneen ruudun jälkeen päätimme pitää ansaitun esiafterskin. Leppoisa tuokiomme keskeytyi, kun vuoriravintolan pitäjä kehotti poistumaan vuorelta pikaisesti. Tulossa oli huomattava myrsky. Jungfraun huippua ei enää näkynyt, tummanpuhuva pilvimassa vyöryi suuntamme. Tuulta oli huomattavasti eikä matkanteosta jyrkästä alamäestäkään huolimatta meinannut tulla mitään. Vähän alaspäin päästyämme tuuli hellitti ja päätimme laskea aina Allmendin kylään saakka. Siellä paistoi aurinko ja ihmiset nauttivat terasseilla t-paidoissa virvokkeita. Liityimme heidän joukkoon, sillä Lauterbrunnenin juna oli tulossa vasta vajaan tunnin kuluttua. Miten voikaan keli vaihdella niin paljon 15 minuutin laskun jälkeen?sveitsi-555-of-115 Viimeisen laskupäivän kohde oli Mûrren. Paikka mainostaa itseään James Bondin hengessä, sillä huipulla sijaitsevassa Piz Gloriassa on kuvattu ”Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa” raina. Mûrren on tunnettu myös vapaalaskijoiden mekkana. Ja siltä se näyttikin. Helposti saavutettavia puuterileikkikenttiä näkyi todella paljon. Sääli, että myöhäinen ajankohta vähäisine lumineen jätti takamaastot vain haavelaskuiksi.sveitsi-552-of-115Mûrren on korkealla, joten sieltä avautui huikeita maisemia, mikäli malttoi niitä laskukiimassa katsella. 
Rinteissäkin sai ajan kulumaan loistavasti. Hienoja rinteitä, upeita solia ja kivoja rinnekahviloita. Laskijan oli hyvä olla!

Sveitsi on hieno maa. Kaikki toimii, paikat ovat siistit ja turva-asiat ovat kunnossa. Erityisen vaikuttunut olin julkisen liikenteen toimivuudesta. Eri kulkuvälineiden aikataulut oli synkattu toisiinsa siten, että matkanteko oli sujuvaa. Vaikka tällä reissulla käytimme aika paljonkin aikaa junassa ja gondoleissa istumiseen, ei se tuntunut siltä. Hienot maisemat ja aito rauhallinen alppitunnelma sekä tietysti oiva seura sai siirtymätkin tuntumaan lomalta, vaikka työmatkalla oltiinkin.

Aitous, se on se sana, joka Jungfraun matkasta tulee ensimmäisenä mieleen. Vaikka alueella turismia on, niin massaturismia sen perinteisessä mielessä ei näy.
Reissutoverini Anette ja Kristiina tekivät Trail Hunterz kanavalleen kaksi videota reissultamme:


Tahtoo takaisin!

kesabg-30

Sähköä avuksi

Sähköavusteiset polkupyörät ovat lyöneet itsensä läpi eritoten Keski-Euroopassa. Sporttimyyjä-lehden mukaan Saksassa, Englannissa, Hollannissa, Espanjassa ja Ranskassa niitä myytiin 2015 liki miljoona sähköavusteista polkupyörää. Kasvua liki 50%!

Eurobike-messuilla jokainen pyörämerkki esitteli uusia e-pyörämalleja, joten jyrkkää myynnin kasvukäyrää voi huoletta enustaa tulevillekin vuosille. Perinteiset polkupyörämerkit ovat ottaneet nämäkin markkinat haltuunsa, osa tosin sivubrändeillään. Saksalainen Bosch on muodostunut jonkinlaiseksi laadukkaampien elektroniikkaosien synonyymiksi. Myös Yamahalla ja Shimanolla on laatutuotteiksi luonnehdittavia komponentteja.
kesabg-42Sähköavusteiset pyörissä ajajan pitää polkea itse, mutta sähkömoottori helpottaa polkemista. Avun määrää voi säätää itse, usein säätö on 4-5 portainen. Keski-Euroopassa e-pyöriä käytetään paljon kaupungeissa. Esimerkiksi työmatka-ajoon pyörä antaa hiettömän tai ainakin vähähikisemmän vaihtoehdon.bg_kesa-21Testasin e-pyörää kahden päivän ajan Itävallassa, Bad Gasteinin maastoissa. Ensituntumalta pyörä on painava, noin 7 kiloa vastaavaa tavallista pyörää painavampi. Painopiste on kuitenkin alhaalla, joten lisäpaino ei juurikaan haittaa ajettavuutta. Testipyöräksi annettiin 29” maastopyörä, jonka kauppahinta Itävallassa oli kuulemma noin 3 000 euroa.kesabg-9Sähköavustimen käyttö on helppoa. Peukalolla ohjataan + tai – nappuloilla lisävoiman määrää. Lisävoima tulee pienellä viiveellä, eritoten lyhyen polkemattomuusjakson jälkeen. Viiveeseen kyllä tottuu nopeasti, mutta aiheuttaa pieniä haasteita, esimerkiksi jyrkkään ylämäkeen lähdettäessä hiekkapinnalla. Kovaa polkaistaessa pyörä ruopaisee, jolloin jäädään paikalleen. Eli lähtö pitää tehdä ilman sähköavustinta ja kytkeä se päälle ensimetrien jälkeen.bg_kesa-6Bad Gasteinissa on hyvin merkityt maastopyöräreitit, kuten käsittääkseni kaikkialla Itävallassa. Tasaisella polkiessa avustinta ei tarvinnut, vaikka pyörä rahtusen normaalia pyörää raskammaalta tuntuikin. Nousun alkaessa sähköavustimen päälle laittaminen helpotti menoa kummasti. Pitihän sillä leikkiä! Turbo-asennon apu oli jopa liian terhakka. 2-3 tasoilla joutui edelleen itse polkemaan, mutta pahimmat maitohapot jäivät erittymättä. Vaikka jyrkästä ylämäestä, Bad Gasteinista Sportgasteiniin, oli kyse, niin huomasin katselevani maisemia. Normipyörällä samoissa nousuissa olisin katsellut lähinnä eturengasta ja puuskuttanut niin penteleesti.Vaikka elektroniikka auttoi, niin edelleen polkijaltakin vaadittiin ponnisteluja. Hiki virtasi, olut ja vesi maistuivat lounastauolla. Liki kaikilla oli negatiivissävytteinen ennakkokäsitys e-pyöristä. Parin ensimmäisen pyöräilytunnin jälkeen ryhmä myhäili kilpaa kokemukselle. Hieno laite!
kesabg-132

Pyörän akun latausaika vaihtelee akusta ja laturista riippuen. Kyse on kuitenkin tunneista, 3-8 tuntia. Akku riitti hyvin 6 tunnin pyöräilypäivän ajan. Olisi riittänyt muutaman tunnin pidempäänkin. Pyörän vuokra oli 36 euroa/pvä. Pidemmäksi ajaksi saa huokeamman hinnan /pvä.kesabg-181Laadukkaita sähköpyöriä myydään Suomessa tänä vuonna n. 1 500 kpl. Ensi kesäksi ennustetaan voimakasta kasvua. Yksi sähköpyöriin liittyvä asia on niiden huolto. Maahantuojat kouluttavat nyt kiivaasti pyöräkauppiaita sähköpyörien saloihin. Mistään ydinfysiikasta ei ole kyse, mutta pyörähuolloissa uudesta asiasta. Ensi kesänä Suomessa liki jokaisessa asiantuntevassa pyöräkaupassa on e-pyörien huollon taitava persoona.kesabg-201Sähköpyöriä myös viritetään. Ne saadaan bittiviikarin avustuksella helposti antamaan apua lainsäätämän yli 25km/h tuntivauhtiin. Se on laitonta ja virityksen jälkeen pyörä pitäisi katsastaa mopoksi. No, kuten tiedämme: laki ja käytäntö eivät kaikkien kohdalla kohtaa. Pyörätiekiitäjiä on jo nähty ja nähtänee tulevaisuudessa entistäkin enemmän.

 

bg_kesa-19

Nautittavaa vuoriliikuntaa

Mukavuus on noussut suureksi syyksi, miksi yhä useampi toteuttaa retkeilyvimmaansa Alpeilla. Ja miksi ei toteuttaisi? Hienot maisemat, hyvin merkityt reitit, hyvät palvelut reittien varrella ja kohtuullinen hintataso, ainakin Itävallassa. bgkesa2-84Lakanoilta-lakanoille retkeilyssä kannettaan vain pientä päiväreppua, jossa on lähinnä juotavaa, pientä purtavaa sekä kelin vaatimia lisävaatteita. Retkipäivä päätetään posliinilautasten ja viinilasien luokse.
Suomesta moni valitsee kohteekseen STS-Alppimatkojen Bad Gasteinin, jonne järjestetään viikon mittaisia valmismatkoja.
bgkesa2-9Vaeltajat jaetaan tasoryhmiin, joita voi vaihtaa viikon aikana. Opas pitää huolta reitillä pysymisestä ja muista järjestelyistä, joten reissaaja voi keskittyä maisemien ihailuun. Ja ihailtavaa todella riittää! bgkesa2-82Bad Gasteinin kyläkorkeus on 1 000 metriä merenpinnasta. Korkeimmillaan Bad Gasteinin alueella käydään liki 2 500 metrissä, joka tuntuu jo tasamaan kasvatin keuhkoissa pienenä happivajeena. Parissa-kolmessa päivässä elimistö tottuu korkeampaan ilmanalaan. yoko-1Alpeilla vaeltamisen tärkeimpiä varusteita on nilkkoja tukevat vaelluskengät. Luettelo hyvien alppiretkeilykenkien ominaisuuksista on ristiriitainen. Niiden pitää olla tukevat, pitävät, kevyet sekä pitävät. Reissullamme oli testissä kenkiin viime vuosina paljon panostaneen Haglöfsin mallistoa. Palautteen perusteella Haglöfsin omistavan Asicsin tuoma kengänvalmistustaito on siirtynyt myös Haglöfsin puolelle. Kengät saivat yksipuolisen ylistäviä kommentteja osakseen. bgkesa2-110Alpeilla keli voi vaihtua nopeastikin, joten kevyet kuorivaatteet on hyvä lisä päivärepussa. Oppaat luottivat sateiden lyhytkestoisuuteen ja käyttivät sateenvarjoja! bgkesa2-150Nousua voi helpottaa huomattavasti hyödyntämällä alueen hissiverkostoa. Graukogelin tai Stubnerkogelin maisemista pääsee huomattavasti helpommin nauttimaan hissien avulla. bgkesa2-6Itävallassa reitit merkitään karttoihin niiden yleisen vaativuustason mukaisesti. Koodisto on sama kuin laskettelurinteissäkin. Mustalla merkityt ovat erittäin vaativia, punaisella vaativia, sinisellä helppo ja vihreällä erittäin helpot. Vihreällä merkityt ovat usein myös esteettömiä liikuntarajoitteisia ajatellen. bgstubner-50Mustillakin reiteillä pärjää ilman köysiä ja hakkuja. Joissain hankalimmissa kohdissa on vaijereita, josta voi ottaa tukea. Värikoodi kertoo enemmänkin reitin teknisistä haasteista kuin kokonaisvaativuudesta. Mustat ovat jo sen verran haastavia, ainakin härmäläiselle, että maisemien katseleminen ei onnistu reittiä kulkiessa. Sen verran paljon pitää katsoa jalkoihin jokaisella askeleella. Onneksi voi pysähtyä, nauttia maisemista ja antaa hengityksen tasaantua. bg_kesa-19Alppimatkojen Salzburger Hof-hotellin olen jo aiemmin kehunut, mutta onhan se ylellistä käydä vaelluspäivän jälkeen kylpylässä saunomassa ja sen jälkeen mennä viiden ruokalajin herkulliselle illalliselle. Talveen verrattuna tunnelma hotellissa ja koko Bad Gasteinissa on hyvin erilainen kuin talvella. Lumiaikaan ihmisiä on enemmän ja selkeästi riehakkaammalla tunnelmalla. 

yoko-1

Perinteistä hiihtämään

Muutaman vuoden ajan väkisinhiihtimien valmistajat ovat tuoneet tykö sivakoita, joita ei tarvitse juurikaan voidella. Olen tervehtinyt kehitystä ilolla, sillä perinteisen hiihto on jäänyt olemattomiin, kun en ole erityisen viehättynyt voidepurkkibileistä.

Yokon Optigrip sukset näyttävät tavallisilta suksilta. Pohjaa läheltä tihrustaessa siinä näkee pienen karheuden. Suksien mukana tuli myös pari purkkia ”litkuja”, joiden tarkoitus on pitää suksen pohja puhtaana ja toimintakykyisenä. Litkujen käyttäminen on helppoa. Purkeissa on oma pieni sieni, jolla sivellään suksen pohjaa ja annetaan litkun kuivua. Ja sitten ladulle.
yoko-4Poikkeuksellisesti testi kesti melkein koko viime talven, tai siltä osin mitä sitä Etelä-Suomessa oli. Ensi potkuista alkaen pidon tunsi. Ei tarvinnut pelätä lipsumisen myötä uhkavaa selän venähtämistä. Minua varoiteltiin kanssahiihtäjien toimesta siitä, että pakkasella suksi ei toimi. En voi allekirjoittaa epäluuloa, joskin kylmin keli taisi olla -10 asteen hujakoilla. Ainut kerta, kun hiihto muuttui tuskaisaksi, oli nollakelissä, jolloin satoi uutta märkää lunta ladulle. Se tarttui kuin takiainen suksen pohjaan. Vaikeuksia näytti olevan muillakin hiihtäjillä, joten en ollut ainoa kirosanavarastoa tyhjentävä väkisinhiihtäjä ladulla.
Se, että sai potkaista vauhtia huolettomasti, toi hymyn huulille. Pertsa voikin olla kivaa!
Testisukset olivat varustettu Rottefellan siteillä. Sen kummemmin en osaa siteitä arvioida muuten kuin, että hyvin toimi. Kosteana kertyvää lunta sai poistella siteestä, että monosta ennen monon kiinnittämistä.
yoko-1Kuulin ”varmalta taholta”, että Kiteen Suksitehtaan osakas, entinen ammattihiihtäjä, oli testannut tuotteitaan eri keleillä. Vertailukohtana oli maajoukkueen huoltamat, ”viimeisen päälle”, kisasukset. Keskimääräinen ero oli ollut 10 sek/km. Kilpasuksiksi Optigripeistä ei siis ole, mutta erinomainen helpotus harrastajahiihtäjälle. Yokojen myötä luisteluhiihto jäi taka-alalle, joten Optigrip ajaa asiansa, suorastaan mainiosti.

Perinteinen hiihto on mitä mainioin liikuntamuoto, joka on kehnoista talvista huolimatta kovassa nosteessa. Ainakin kalliimmat kisa- ja aktiiviharrastajan sukset ovat olleet monena talvena loppuun myydyt.

Viime talvena markkinoille tulvahti myös erilaisia nousukarva-teknologiaan pohjautuvia vaihtoehtoja perinteisen hiihtäjille. Niistä kuului myös hyviä kaikuja, muutaman soraäänen lisäksi. Pitänee kokeilla itse.

Maastohiihdossakin pidetään erilaisia testipäiviä. Niitä kannattaa hyödyntää, jotta löytää itselle parhaiten soveltuvan parin. Suksimallien sisälläkin on eroja, esim. eri painoisille hiihtäjille on eri jäykkyyksiä tarjolla. Väärän suksen valinta voi siis karahtaa kivelle kalkkiviivoilla. Kannattaa ostaa sukset sieltä, missä on ammattitaitoinen palvelu.
yoko-2Yhtenä testipaikkana toimi Vuokatin mainiot ladut. Niistä, kuten Ylläksenkin laduista pidetään erittäin hyvää huolta.

Messila-23

Testaa ennen ostoa

Messila-12Messilässä järjestettiin 16.1.2016 Scandinavian Outdoor Storen alppisuksien testipäivä. Usean merkin testipäivät ovat nykyään harvinaista herkkua. Edellinen oli useiden arvailijoiden mielestä n. 10 vuotta sitten järjestetyt edesmenneen Skimbaaja-lehden testikeskuskiertueet. Messilään oli tuotu testattavaksi kuuden eri merkin suksia: Atomic, Black Crows, Black Diamond,  Elan, Salomon sekä Völkl, yhteensä 115 paria.Messila-8Testipäivän idea on yksinkertainen. Osta hissilippu, valitse sukset, joita haluat testata ja lähde mäkeen. Muutaman laskun jälkeen voit vaihtaa sukset seuraavaan kiinnostavaan suksipariin. Testaaminen on ilmaista. Erittäin kuluttajaystävällistä!
Messila-5Hiihtokeskuksilla on useimmiten edustamistaan merkeistä jonkinlainen testisetti. Sitä pidetään monin paikoin vuokraamoissa sen verran piilossa, että vain tietoisimmat asiakkaat osaavat testisuksia kysyä.

Sukset ovat kehittyneet jatkuvasti viime vuosina. Muutama vuosi sitten huudettiin kohotettujen keulojen ja kantojen, eli ns. rockerin, perään. Pahimmillaan muoti tuotti melkoisia keinulautoja markkinoille. Nyt pahin rocker-vouhotus on ohitse. Kärjissä sitä edelleen käytetään kääntyvyyden helpottamiseksi. Kantarockeria on tarjolla joko erittäin maltillisena versiona tai selkeästi voimakkaammin kohotettuna erikoismallina takaperin laskeville ja hypyistä alas tuleville temppuilijoille.

Messila-32

Suksien valmistusmateriaali kirjo on kasvanut. Puu on edelleen suosituin perusraaka-aine, jonka ominaisuuksia täydennetään alumiinilla, hiilikuidulla, titaanilla tai Headin tapauksessa jopa grafeenilla. Modernit materiaalit ovat tehneet suksista yhä kevyempiä, suorituskyvyn kuitenkaan kärsimättä. Keveys myös vähän hämää vanhanliiton laskijaa, jolle paino=suorituskyky.Messila-45

Yhä useammin sukset kuitenkin ostetaan nettikaupasta, jossa kokeilun mahdollisuutta ei ole. Mikäli vain mahdollista, suosittelen kokeilemaan erilaisia suksia ennen ostopäätöstä. Ja mikäli kotimaisen myyjän hinta ei ole täysin kuutamolla, suosi suomalaista. Ulkomaisesta nettikaupasta tilattuihin suksiin tulee useimmiten lisätä myös siteiden kiinnitys- sekä ensihuolto kustannukset. Loppulasku, ennen mäenlaskua, voi kääntyä selvästikin kotimaisen vaihtoehdon eduksi.Messila-42Toinen, tosin nykyisin harvinainen, haaste on tuotteen laatu. Aina silloin tällöin tehtailta tulee epäkelpoa kapulaa. Pieni kierous tai kantin koholla oleminen saattaa läpäistä tehtaan laadunvalvonnan. Nämä viat huomaa useasti vasta laskiessa. Ulkomaiselle nettikaupalle tuotteen palauttaminen, kun siihen on jo siteet ruuvattu voi olla mielenkiintoinen kokemus.Messila-95Lähtökohtaisesti kaikilla merkeillä on hyvät sukset jokaiselle laskijalle. Pieniä eroja kuitenkin löytyy, lähinnä materiaalien käytön osalta. Jollain merkillä voi esim. hiilikuitujäykisteet olla vain hitusen siteiden yli, toisella melkein koko suksen matkan. Nämä pienet eroavaisuudet antaa suksille pienen oman mausteensa. Ei olemassa yhtä hyvää suksea. On olemassa hyviä pareja laskijoiden ja eri suksien kesken. Itselle sopiva pari kannattaa valita huolella.Messila-36Tuotemerkeille, jotka lähtevät pitämään testipäivää, annan vinkin. Panostakaa henkilökuntaan. Asiantuntevat asiakaslähtöiset persoonat antavat tuotemerkistä huomattavasti paremman mielikuvan, kun ”jokupaikallinenjätkä”, joka on suksien luona rahan voimalla raahattuna. Asiakkailla on näin digiaikakaudella paljon tietoa varusteista. Fraasipankkiiri jää nopeasti tietävän asiakkaan tallaamaksi. Toinen tärkeä ominaisuus on kiinnostus ihmisistä. Oikean laskutavan ja -paikan kartoittaminen auttaa laskijaa löytämään unelmiensa kapulat. Sopivat välineet lisäävät mukavan lajin tuomaa mielihyvää. Samalla lajimme saa lisää alamäen ilosanomansaattajia.   Messila-56

Messilä tarjosi testille mainiot puitteet. Aurinkoinen pakkaspäivä ja hyväkuntoiset rinteet. Siinä kelpasi spekuloida välineiden eroista ja nauttia kartanotunnelmasta.

Dyedron Jacket Man_standing

Ympäristöä kunnioittava lasketteluvaate

BadGastein-111Ulkoiluvaatteiden ympäristöystävällisyys on noussut viime vuosina suuresti esille muun ympäristöbuumin mukana. Suurin yksittäinen syy tähän on useista ulkoiluvaatteista, eritoten fleeceistä, irtoavat pienet pfc-yhdistehiukkaset (yksinkertaistettuna mikroskooppiset muovihiukkaset), jotka pesujen yhteydessä kulkeutuvat vesiin ja sieltä ihmiskehon sisäpuolelle. Myös vaatteiden valmistukseen liittyvät eettiset asiat ja energian kulutus on alan vastuullisuuskeskusteluissa mukana.  BadGastein-37Taisteluun pfc-yhdisteitä vastaan on ryhtynyt mm. Nikwax tarjoamalla erilaisia vesiliukoisia kyllästeitä, joiden avulla esim. puuvillasta saa sään kestävän. Saman suuntainen lähestyminen on ruotsalaisella Fjällrevenillä, jonka tiukasti kudottu puuvilla/polyester-sekoitekangas käsitellään keliltä suojaavaksi määräajoin ympäristöystävällisellä Greenland-vahalla.G58488002_58N_side

Peak Performance on lähestynyt ympäristön kuormitushaastetta toisesta näkökulmasta tarjoten huoltovapaamman vaihtoehdon. Kankaita värjätessä kuluu valtavasti energiaa värjäysveden lämmittämiseen. DryDye® on neljässä vuodessa kehitetty teknologia, jossa teknisen kankaan värjäämisen ei missään vaiheessa tarvita tippaakaan vettä. Siinä väri laitetaan kankaaseen paineistetun hiilidioksidin avulla. Menetelmän avulla energiaa kuluu 50% vähemmän, värjäämiseen liittyviä kemikaaleja tarvitaan 50% vähemmän ja hiilidioksidipäästöt ovat jopa 75% pienemmät, kuin perinteisin keinoin värjätyissä ulkoiluvaatteissa. Lisäksi näissä Dyedron-vaatteissa käytetty kangas on  pfc-yhdisteistä vapaista kierrätysmateriaaleista tehty. BadGastein-128

Kun Peak Performancen Dyedron mallisto lanseerattiin Münchenin Ispo 2015 messuilla. Tapasin kilpailevan merkin tuotantopäällikön kanssa ja keskustelimme Peak Performancen uutuudesta. Hän luonnehti DryDyea ”game changeriksi”. Liki kaikki vaatteiden valmistus on keskittynyt Aasiaan. Maanosassa on lähes kaikkialla puutetta puhtaasta vedestä ja energia tuotetaan useimmiten kivihiilellä. DryDye tuo helpotusta kumpaankin huoleen, säästää vettä ja vähentää merkittävästi kivihiilen tuomia hiilidioksidi- ja sen muita haitallisia päästöjä. G58488003_57T_mainDyedron takki ja housut tuntuvat normaaleilta topatuilta lasketteluvaatteilta. Ulkoasu on selkeän pelkistetty. Ominaisuuksia kuitenkin on, kuten lumilukot, säädettävä huppu, ventilaatiovetoketjut, sekä useita taskuja. DryDye® värjätyn kierrätyskankaan lisäksi ympäristöä on huomioitu käyttämällä kierrätysmateriaaleista tehtyä Thermo Cool™ vanua, vetoketjut on valmistettu kierrätyspolyesterista ja hihojen ja lahkeiden Velcro-kiinnitystarrat ovat myös kierrätysmateriaaleista tehty. Vaate on elinkaarensa päättyessä mekaanisesti kierrätettävä. Numerot kertovat vaatteen olevan hengittävä 10 000 g/m2/24h sekä vedenpitävyydestä kertova vesipilariarvo 10 000 mm. Kumpikin arvo on yleisesti hyväksi havaittuja ja riittäviä lukuja lasketteluvaatteissa kehnommillakin keleillä.BadGastein-38Joulukuussa 2015 testasimme kahdeksan toimittajan voimin Dyedron lasketteluvaatteita Bad Gasteinissa. Testipäivinä sää oli mitä mainioin, joten puvun keliltä suojaavat ominaisuudet jäivät kokeilematta. Ventilaatiovetoketjut olivat sitä vastoin käytössä, kun alppiaurinko lämmitti todella mukavasti. Pelkistetystä ulkoasusta huolimatta, kukaan ei jäänyt kaipaamaan mitään lisäominaisuuksia pukuun. Perustyylikäs estetiikka mahdollistaa takin käyttämisen myös normiarjessa. Video testireissulta: BadGastein_videoBadGastein-60Peak Performancen Dyedron mallisto kattaa nyt naisten ja miesten laskettelu takin ja housut sekä
t-paidat. Värivaihtoehtoja on kolme: musta, pinkki sekä flame-punainen. Mallisto täydentyy ja värivaihtoehdot lisääntyvät kaudelle 2016/17.BadGastein-68

Katso Video vedettömästä Drydye™ teknologiasta. 
Suuri ympäristöteko edelleen on, että ostaa tuotteita, jotka kestävät pitkään. Dyedron vastaa ensituntumalta myös tähän haasteeseen.

Dyedron Jacket Man_standing

BadGastein-116

Atomic ympäristön asialla

Firma_luftaufnahme_12_01Atomicin, tai nykyisin Amer Sportsin, suksitehdas Itävallan Altenmarkissa on yksi talviurheiluvälineteollisuuden ympäristöasioiden edelläkävijöistä. Atomicin lisäksi tehdas tekee myös muita Amer Sportsin tuotemerkkien varusteita, kuten Salomonia ja Volantia. Ympäristön huomioiminen on kasvanut tärkeäksi osaksi kilpailua. Eritoten Keski-Euroopan markkinoilla uskottava ympäristöohjelma on ollut jo jonkun vuoden pakollinen osa liiketoimintaa, mikäli mielii suurten urheilukauppojen hyllyille tuotteita ylipäätään saada.

Toinen tärkeä vaikuttaja on kuluttajien, eritoten keski-eurooppalaisten, kiinnostus tuotteiden vastuullisesta puolesta, lajiominaisuuksien lisäksi. Kolmas on raha. Kun tuotteet tehdään energiatehokkaammin ja materiaalit kierrätetään huolellisemmin, niin säästyy ympäristön lisäksi selvää rahaa.BadGastein-116

Altenmarkin tehdas on saanut tunnustusta ympäristönäkökohtien huomioimisesta Itävallan maa- ja metsätalous-, ympäristö- ja vesihuoltoministeriöltä (BMLFUW). Laitoksen kaikki lämpöenergia tuotetaan sen läheisyydestä saatavalla biomassalla. Tehtaan jätteestä 48% kierrätetään jollain tavoin. Ympäristöprojektin myötä tehtaan jätemäärä on vähentynyt 11% vuoden 2012 tasosta. Ympäristöohjelma oli alkanut jo ennen vuotta 2012, joten vertailuluku antaa vähän väärän mielikuvan, kuinka paljon jätemäärä on todellisuudessa vähentynyt.
Atomic_Produktion-0310_rgbAmer Sportsin ympäristöohjelma on kauttaaltaan hyvin kattava. Henkilökunnan matkustaminen tehdään hyvin harkiten ja moniin pieniinkin ympäristön huomioimisiin, kuten vaikka papereiden tulostamiseen, on ohjeistukset. Ympäristön huomioiminen on laskettelun, ulkoilma-alan ja koko ihmiskunnan elinehto. Kun suuri yksikkö tehostaa toimintaansa se tarkoittaa suuria säästöjä, kuten tonneja vähemmän hiilidioksidipäästöjä tai rekkakuormittain vähemmän kaatopaikkajätettä. Siksi Amer Sportsin tehtaan tekemä työ ympäristön hyväksi on hyvin konkreettista.
BadGastein-112

Laskettelusuksen valmistuksessa on mallista riipuen noin 50 käsityövaihetta. Täysautomaattiset linjat vaatisivat noin sata kertaiset valmistusmäärät. Tämän johdosta myös henkilökunnan sitouttaminen ympäristöohjelmiin on hyvin tärkeä asia. Hukkapaloja tai poistettavia sekundatuotteita syntyy vähemmän motivoituneella henkilöstöllä. Prosessien onnistuminen ratkeaa aina viime kädessä ihmisten valintoihin tai huolellisuuden määrään. Tulosten perusteella Amer Sports on onnistunut tälläkin saralla.
AtomicProduction-0215
Kävin kahdeksan toimittajan kanssa testaamassa Atomicin uusimpia tuotteita Bad Gasteinissa  STS-Alppimatkojen reissulla joulukuussa 2015. Omiin jalkoihin löytyi Atomicin Vantage 90 all mountain-sukset ja Redster pro 120 monot. Suksissa on kevyt puuydin, jota on jämäköity titaanilaminaatilla ja hiilikuituverkolla. Testilaskut tehtiin hyväkuntoisilla hoidetuilla rinteillä, joissa suksi oli eloisa ja herkkä. Kovassa rinnelaskussa suksi hieman sorti, mikä ei ole yllätys. Kyseessä on yleissuksi kaikkiin olosuhteisiin. Näillä testilaskuilla Vantage on hyvä, kevyt ja ketterä all mountain suksi, josta on kaveriksi ihan rapsakoihin rinnelaskuihin. Pehmeän lumen ominaisuuksia ei päästy tällä reissulla kokeilemaan.

untitled-1Monot ovat 97 mm lestillä, jämäkät racing-henkiset monot, jotka tuntuivat omien vapaalaskumonojen jälkeen pataraudoilta. Monot laitettiin jalkaan ilman asianmukaista lämpömuokkausta.Käytössä ne kuitenkin joustivat kuormitusmäärän kasvaessa. Soljet ovat jämäkät ja helppokäyttöiset myös hanskat kädessä. Sisäkenkä tuntui miellyttävältä ja lämpimältä. Monossa on perinteiset kanttikulman ja kallistuksen säädöt, jotka jäivät sujuvasti kokeilematta. Laskiessa jalan liike välittyi jämäkästi eteenpäin, kuten kisamonoissa kuuluukin.AE5012860_REDSTER_PRO_120_jpgToimittajaryhmä testasi kaikenlaisia Atomicin ja Salomonin suksia sekä monoja, monenlaisin valmiuksin. Testin jälkeen moni toimittaja kertoi menevänsä monokauppaan. Modernit monot ovat selkeästi keveyemmät ja mukavammat, mutta silti suorituskykyisemmät kuin esim. 10 vuotta vanhat. Vapaalaskumonoista tutut kävelyvapauttimet sekä kumipohjat lisäävat käyttömukavuutta huomattavasti. Ympäristöasioiden huomioiminen ei ole vienyt terää tuotekehitykseltä. 
BadGastein-146

Halti-48

Haltin uudet tuulet

DSC_0024Suomalainen ulkoiluvaatevalmistaja Halti julkisti marraskuun alussa uuden suuntansa. Suuntana on neljä vuodenaikaa ja pohjoismaisuus. Kuten asiaan kuuluu, yrityksen logo, slogan ja mainosten fontit menee uusiksi. Uusi slogan on ”Nordic by nature”. Uuden linjan lanseeraus tapahtui Helsingissä muotinäytöksessä. Tuotteita oli mahdollista arvioida ainoastaan mallien päällä catwalkilla.

Halti-53

Slogan on hyvä, sillä pohjoismaisuus liitetään muualla maailmassa, mikäli pohjolasta jotain tietävät, puhtauteen, luotettavuuteen, rauhaan sekä aitouteen. Pohjoinen viesti on niin toimiva, että esim.  italialainen Napapijri  hyödyntää siekailematta Norjan lippua. Esimerkkejä löytyy myös Ruotsin ja Suomen lipun käytöstä. Saksalainen Finkid tai  tsekkiläinen Kilpi luottavat siniristilippuun tuotteissaan.

Halti-6

Samalla Halti asettuu samaan rintamaan muiden pohjoismaisten kilpailijoiden, kuten Peak PerformancenNorrØnanHelly Hansenin tai vaikka Bergansin, Haltiin verrattuna jättiläisten kanssa samalle viivalle. Toisaalta nyt on muodissa pienempien, tuntemattomien merkkien käyttäminen. Suomessa Halti ei sitä ole, mutta Haltin tähtäimessä olevista Keski-Euroopassa ja Kiinassa tilanne on aivan toinen.

Halti-9

Aiemmin pitkälti alppihiihtoon nojannut Halti esitteli neljä tuoteryhmää: outdoor, leisure, mutltisport ja skiwear. Näytöksen perusteella ulkona ollaan hyvin monimuotoisesti aina kaupunkikävelystä, vuorikiipeilyyn ja sieltä väkisinhiihtoon. Odotin näkeväni suomalaisille tärkeitä ”eräjorma” vaatteita, sillä rekisteröityjä metsästäjiä on Suomessa on noin 300 000 sekä kalastajia sekä marjastajia liki puolet kansasta. Kengät herättivät kiinnostuksen ulkonäöllään. Toivottavasti niitä pääsee testaamaan tulevaisuudessa.

Halti-12

Takavuosina Haltin vaatteet tunnisti jo kaukaa, vaikkei logoa nähnytkään. Nyt Mari Talkan ja Mari Mattila-Kämäräisen suunnittelutyön jälkeen näin ei enää ole. Kaksikko on aiemmin suunnitellut mm. Helly Hansenin lastenvaatemalliston. Selkeätä yhtenäistä tuoteidentiteettiä en saanut näytöksessä silmiini loihdittua. Toisaalta, tarvitaanko sellaista? Silmämääräisesti värejä käytetään aiempaa rohkeammin ja vaatteet ovat aiempaa tyköistuvampia.

Halti-38

Hyvä mallisto on oiva lähtökohta uuteen nousuun. Ratkaistavana on lisäksi muita haasteita, joista yksi on jakelukanavat. Haltin suunnittelupöydiltä on ennenkin lähtenyt käypäisen näköistä, värikästä vaatetta, mutta sisäänostajat ovat valinneet värivaihtoehdoista synkemmät sävyt kauppojen hyllyille. Se, että pääsee neuvottelemaan suurten ketjujen sisäänostajien kanssa, vaatii jo oman onnistumisen. Niissä neuvotteluissa sitten pitää vakuuttaa ostoviskaalit, jotta he antavat hyllytilaa myymälöistä, useimmiten syrjäyttämällä siellä jonkun jo olevan merkin. Kilpailu suurten jälleenmyyjien kauppaneliöistä on uskomattoman kovaa puuhaa.

Halti-18

Juttelin toissakesänä suuren retkeilyalan sisäänostajan kanssa. Hän kertoi vähentävänsä Haltin ostomääriä huomattavasti, syynä vaatteiden ja varusteiden suuri palautusprosentti kehnon laadun johdosta. Myös laadun on parannuttava, jotta tuotteet pärjäävät markkinoilla ja niistä saa kunnon hinnan. Yhtiö on pitkään valmistellut lanseerausta, joten uskon ja toivon kaikkia haasteita mietityn ja niihin myös reagoidun.

Halti-23

Materiaaleista sen verran, että Halti luottaa jatkossakin, minun mielestä mainettaan parempaan, DrymaxXiin. Uusiakin materiaaleja otetaan käyttöön, kuten Pertex, jolla vuorataan untuvatakkeja tulevaisuudessa. Nyt esitellyt tuotteet ovat kuluttajien saatavilla syksyllä 2016.

Menestystä matkaan Halti!

Halti-28 Halti-41 Halti-48 Halti-57 Halti-70

 

 

SOA 8

Reissaamisesta

Olen kirjoittanut reissaamisesta ennenkin, tosin eri foorumeilla.  Jonkun verran hiihto- ja vaelluskohteita kolunneena kuulen usein kysymyksen, että minne kannattaisi mennä?

Vastuu oikeasta vastauksesta on valtava. Siksi jätän sen kertomatta, kun yhtä ainoaa totuutta ei ole. Esimerkiksi kohteiden kelejä kun ei voi etukäteen tietää. Keleillä on suuri vaikutus reissun onnistumisen tuntuun. Kohteiden suosittelun sijaan käännän keskustelun reissukavereihin ja kehotan panostamaan heihin. Hyvässä jengissä vastoinkäymiset kuitataan naurulla ja keksitään uutta korvaavaa tekemistä. Mikäli matkassa on hyvinvointivalittamiseen erikoistunut yksilö, saattaa optimaalisetkin olosuhteet kääntyä harmituksen puolelle kaikille osallistujille.
AreTouring-101

Ylipäätään kaveri on tarpeen, vaikka liian hyvien olosuhteiden takia. Olin jokunen vuosi sitten alkutalvesta Val d´Iseressä yksin juttukeikalla. Etukäteen tarkastelin ennusteita, jotka lupasivat vain muutaman tykitetyn rinteen olevan vierailuni ajan avoinna. Perille päästyä ruoho vihersi ja  vuorilla kulki pari valkoista vanaa tykitetyn rinteen merkiksi. Aamuyöllä herään kolisteluun, joka paljastui aura-autoiksi. Lunta oli tullut siihen mennessä vaaksa ikkunapellille. Aamupalan jälkeen tilannekatsaus osoitti, että kylään on satanut 85 cm lunta ja ylös vuorille 1,5 metriä. Ala-asemalla rinteiden kerrotaan aukeavan vasta puoliltapäivin, kun Ski Patrolit ovat paukutelleet alas pahimmat lumilipat. Käsittämättömän hienoa laskemista, polvipuuteria ja vapaita linjoja tykkilumipohjalla. Jotain puuttui. Hän tai he kenen kanssa olisi huutanut jihaata tai lyönyt onnistuneen laskun päätteeksi rystysiä yhteen. Myös pari hyvännäköistä offaria jäi laskematta, kun yksin ei arvaa moisia lähteä kokeilemaan.

Breckenridge

Se, että porukka on suunnilleen saman taitoisia ja saman rytmisiä on aika tärkeätä. Kokemuksesta nauttiminen jää vajaaksi, jos yhtä koko ajan odotellaan. Mikäli eroavaisuuksia on etukäteen havaittavissa, on hyvä sopia toimintamalleista etukäteen esim. tyyliin ”Jos et pääse aamulla sängystä ylös, liity joukkoon lounaalla”. Etukäteen sopimalla voi ehkäistä monta turhaa alakuloa. Mobiililaitteet on keksitty ja koodin sijainnista voi varmistaa päivän aikanakin.
Lasten kanssa reissaaminen on kokonaan toinen juttu. Silloin mennään pääsääntöisesti heidän ehdoilla.  ”Aikuisvauvat” voi jättää kotiin, hotellille tai laavulle itsekseen kiukuttelemaan.

huippuvuori

Vaelluksilla kaveria ei voi yhtä helposti jättää. Teltta pitää saada pitkäunisen ympäriltä ja useimmiten ruoka-aineet ovat kimpassa mitoitettu reissun mukaiseksi. Hienoista maisemista nauttiminen jää vähemmälle, jos kaverin naama nyppii.  Tähän kun lisätään jäätävä tihku tai joku muu Suomen kesän hieno kelielämys, niin moni on elämänsä viimeisellä vaelluksella. Takavuosina Huippuvuorilla vaeltaessa huumori oli koetuksella, kun keli ei varsinaisesti hellinyt. Onneksi telttakaveri oli ja on edelleen huipputyyppi, jonka ymmärrys kattoi mm. sen, kun pudotin puukon hänen ilma-alustan päälle.

huippuvuori2

Talma on hiihtokeskus Etelä-Suomessa, kotikeskukseni. Kaverin kanssa menimme sinne vuosia sitten uudenvuodenaattona laskemaan. Aikamiehisyydestä huolimatta päätimme kokeilla hyppimistä -20 °c pakkasessa. Muutama kiinni saatu grabi Talman etuboksista teki päivästä yhden muistorikkaimmista hiihtopäivistäni ikinä. Onneksi oli saman tasoinen kaveri, jonka kanssa oli hienoa iloita meille suurista onnistumisista. Tapahtumaa ei taltioitu. Kiitos siitä, sillä mielikuvat ovat varmasti paljon totuutta hienommat.

Skiexpo ja Helsingin lumihulinat

Kuvat SkiexpoPohjoismaiden suurin talviurheilumessu Skiexpo järjestetään 30.10.-1.11.2015 Helsingin Messukeskuksessa. Messut ovat olleet joka vuosi yleisömenestys, mutta pärinää sisällön suhteen on tasaisesti riittänyt.

Suurimpien suksimerkkien poissaolo messsuilta on ollut silmiinpistävää viime vuosina. Messut ovat osoitelleet maahantuojia haluttomuudesta ja maahantuojat messuja mielipuolisesta hinnoittelusta. Pienenä toivonkipinänä on myyntiosastot, joissa on liki kaikkia merkkejä on esillä ja saatavilla.

Kritiikkiä on tullut  myyntiosastojen määrän kasvusta. Messujen tulos mitataan yhä useammin euroissa, eikä brändiarvon kasvuprosenttina. Nykyaikainen asiakas on myös kärsimätön, eli jos ostoärsyke osuu kohdalleen, pitää kortin vinguttamiselle olla heti mahdollisuus. Kääntöpuolena tälle myyntiosastoilla tapahtuvalle esittelylle on tuotevertailun hankaloittuminen sekä myyjien tietotason erittäin suuret vaihtelut. Hintavertailu onnistuu edelleen helposti, mikäli vain tiedonsiirtokapasiteetti ei ole jumissa. Toivoisinkin, että messuille otettaisiin mukaan alan myyjien terävimmät kantit, jotta keskimääräinen alppihiihtäjä kokisi tulevansa palvelluksi, eikä myyjän kouluttajaksi.Ilman Skiexpoa ei Helsingissä järjestettäisi lukuisia alamäkiaiheisia oheistapahtumia. Näistä näyttävin lienee Vapaalaskuiltamat, jotka uudistuvat tälle vuodelle. Iltamien suosio pohjautuu muuhunkin kuin kavereiden kanssa kaljan kittaamiseen. Iltamien oheistapahtumissa järjestetään takamaastolaskemiseen liittyviä tilaisuuksia, joista harrastaja saa syventävää tietoa sekä elämyksiä harrastuksensa tueksi. Tässä olisi epäilemättä Skiexpolla oppimista. Oppimista on myös yleisön osallistamisesta myös vaikka laskemiseen liittyvässä lyhytelokuvakisassa. Siinä annetaan kanava talven tuotoksien esilletuomiseen uskottavassa kanavassa, ilman paikoin hupaisia #pakkoja.

Tärkeätä olisi tarjota näyttelyosastojen lisäksi merkityksellistä sisältöä, josta on iloa lajin harrastajille.  Nyt messulavoilla käydään aika usein kertomassa intohimotonta mainosviestiä tai hyppimässä trendiväritetyin laskuvaattein elektrohumppaa megameikeissä.Skiexpon merkitystä ei kukaan kiistä. Se on vuoden tärkein alamäkialan tapahtuma Suomessa. Messujen kävijämäärä ja yleisfiilis on ollut viimevuosina alavireinen. Messut sekä messutoimikunta ovat varmasti pähkäillyt paljon sitä, miten kehityksen suunta saataisiin käännettyä. Talouden yleismittareilla se on taistelua tyylimyllyjä vastaan. Toisaalta moni alamäkialan ydintoimija passaa messut ja nauttii jollain muulla tavoin messujen kaupunkiin tuomasta väkimäärästä. Ehkä on aika kliseisesti kysyä, että mitä messut voi tehdä alalle, mutta myöskin mitä ala voisi tehdä Skiexpon hyväksi?

Nähdään Skixpossa. Minut tapaa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen osastolta, jossa haastattelen alamäkialan tunnettuja persoonia messujen ajan.

ps. Messuosastojen suunnittelijoille annan vielä yhden vinkin, halusitte tai ette. Nyt on muodissa ihmisille jutteleminen, osallistamisen ja leikittämisen sijaan. Kyllä! Otetaan henkilökohtainen kontakti ja siten haravoidaan kunkin persoonan tarpeita ja kartoitetaan brändin kykyä niihin vastata. Kuulostaa todella helpolta, mutta käytännössä se on yllättävän vaikeata.

Osaston henkilökunta pitää sparrata leikkimään papukaijaa satoja kertoja viikonlopun aikana, näyttämättä kyllästyneelle. Ja pelkkä fraasipankin jatkuva tyhjentäminen ei kuitenkaan riitä. Pitää olla kykyä myös reagoida asiakkaan antamaan tietoon. Kun hyvä persoonakohtainen kontakti on saatu, voi kontaktin siirtää myös digitaalisiin viestintäkanaviin. Ja seuraava kontakti kannattaa ottaa mahdollisimman pian messujen jälkeen. Jos brändisi ei sitä tee, sen tekee kilpailijasi. Tavarakaupan puolella se joku on useimmiten ulkomainen nettikauppa. Ehkä kannattaa jättää osaston kiiltobanderolli hätäpäissään tilaamatta ja panostaa sekin raha messuhenkilökunnan koulutukseen?